keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Kohti Kaustista!

Lava valmistui kolmisen minuuttia ennenkuin tanssijat saapuivat paikalle


Nostalginen Mikkolan ulkolava on korjattu tänä kesänä uuteen uskoon Olavi-papan toimesta! Ensimmäiset pyörähdykset olivat päässeet tanssimaan linnunpoikaset, jotka olivat kuuleman mukaan kirmailleet lattialla edellisenä iltana meitäkin vinhemmin. Kova oli kisa toki myös Tahdittomien puolella: Uudella lavalla masurkan askeleen tanssi ensimmäisenä Outi, polkan korkkasi Saara, hambon otti omakseen Ari ja Lauri koetti ripaskaa ennen muita. Tämän jälkeen meno kiihtyi, luonnollisesti, niin villiksi, että oli vaikeaa enää pysyä perässä siinä kuka minkäkin askeleen ensimmäisenä hyppäsi.


Uuden puulattian huumassa

Ei ole pitkä Suomen suvi, mutta sitäkin ihanampi! Harjoituspäivämme ulkona oli myös sään puolesta lähes täydellinen: puolipilvinen ja raikas muutaman virvoittavan sadepisaran myötä. Onneksi pari apajille löytänyttä paarmaa pitivät tanssijat herkeämättä liikkeessä kollektiivisessa paarmantappotanssissa, jonka ohje kuului seuraavasti: "Tapa sinä minun paarma niin minä tapan sinun paarman".


Poijjaat paukkuuko reidet!

Kaksi opemarjaa tarkkailee tilannetta


Loppuviikosta Vuoden Kansantanssiyhtye Tahdittomat ja Tradikaali lyövät Kaustisen lavalla kannat yhteen ja kohti kattoa. Kansanmusiikkijuhlien loppuviikon huikeaa ohjelmaa voit käydä lukemassa Kaustisen sivuilta. Be there! Here we come!





Elina ja Juhani polkan pyörteissä

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Tahdittomat Tanssipitolämmittelyt


Aamulla garderoopit koululla

Joitain puvunosia taisi kuitenkin unohtua..

Evästauko paras tauko!

Kuumotteleva Löylyloitsu


Illansuussa kamat kantoon ja autoon!


Ready steady go!


perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kesä keikutellen koittavi!

Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, pääskysestä ei päiväkään ja tervapääskystä, sydänkesän tunnusmerkistä, Tanssipitoihin! Aika aloittaa lähtölaskenta! 6 yötä avajaisiin!

Suunnistamme Jokioisilta johtaen kohti suomalaisvirolaista kulttuurin suurtapahtumaa lähes 70 -henkisellä joukolla, jonka ikähaitari venyy 3-vuotiaasta aina 73-vuotiaaseen! On ilo olla mukana niin kulttuurien kuin ikäpolvienkin kohtaamisten keskiössä tämän folklorejuhlan myötä.

Innolla kannattaakin odottaa pitojen alkamista ja niiden kattausta sillä luvassa on kymmeniä konsertteja, tanssitupia ja klubeja. Lähes 5000 Velisinfonian tanssijan, 284 esiintyvän ryhmän, 500 talkoolaisen ja yleisön saapuessa paikalle tunnelma lienee eittämättä nousevan korkealle! Tapahtuman suojelijoina ovat Suomen Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö ja Viron Tasavallan Presidentti Toomas Hendrik Ilves.

Tampereen suurtapahtuman jälkeen käännämme katseen kohti toista merkittävää kotimaista tapahtumaa: Kaustinen Folk Music Festival kutsuu hämäläiset juhlistamaan maakuntaansa. Tahdittomat kansantanssiyhtyettä ja Tradikaalia voit nähdä Kaustisen festivaaleilla seuraavasti, varaa aika allakkaan:


Perjantaina 13.7. Klo 13:00 Häme -maakuntakonsertti, Areena
Perjantaina 13.7. Klo 19:00 Kotimaisen kansantanssin ilta, Areena

Lauantaina 14.7. Klo 14:00 Kansantanssin koostekonsertti, Areena
Lauantaina 14.7. Klo 18:00 Juhlapiha

Tule lisäksi lauantaina Areenalle Tanssitupaan
kanssamme klo 10-11 FolkJam -tunnille!
Jamit emännöi Saara Mikkola-Ylitolva







Kesäisiä festaritapaamisia odotellen
Vuoden 2012 Kansantanssiyhtye Tahdittomat

maanantai 14. toukokuuta 2012

Tanssihyppy Tanssipitoihin 2012

Kuukauden kuluttua Tampereelle kerääntyy tuhansia kansantanssin ja -musiikin ystäviä niin Suomesta, Virosta kuin muualtakin maailmasta. Festivaali käynnistyy toden teolla keskustorin avajaisilla torstaina 14.6. klo 12, jossa voit nähdä Tahdittomienkin esiintyvän - tule kanssamme paikalle! Tahdittomat Kansantanssiyhtyettä ja Tradikaalia voit seurata läpi tapahtuman seuraavissa konserteissa:

To 14.6. Klo 12-13 Tanssipidot Tampere 2012 Avajaiset, Tampere keskustori
Mukana myös kansainväliset esiintyjäryhmät Unkarista, Venäjältä, Tsekistä ja Intiasta

To 14.6. Klo 18-19 Portit auki pitoihin, Tampere Areena, iso sali
Mukana myös Hannat ja Heikit Hollolasta sekä Nrutyeshwar Intiasta

La 16.6. Klo 20:30-21:15 Pispalan Sottiisin Vuoden Kansantanssiyhtye, Tampere Areena, pieni sali

Su 17.6. Klo 13-15 Velisinfonia - Vennasümfoonia, Ratinan Stadion
Mukana tulkitsemassa veljeskansojen siltaa viisituhatta tanssijaa Suomesta ja Virosta

Su 17.6. Klo 18 Kerran viel - päätöskonsertti, Tullikamarin pakkahuone
Mukana myös kansainväliset vieraat


Ennen odotettuja Tanssipitoja ehdimme oman ohjelmistomme lisäksi hioa festivaalin yhteisohjelmien kuvioita taipuen muun muassa tangoaskeliin. Monipuolinen Velisinfonian ohjelmisto pitää yhä kiihtyvämmässä liikkeessä nuorisoseuramme muitakin ryhmiä lapsista aikuisiin: Tapahtumaan lähdetään suurella joukolla ja mahtavalla menolla!




Paljon poutapäiviä 
väkeä vallatonta 
tuhatmäärin tanssia 
ja koipien kohtaamisia 
toivomme Tanssipitoviikolle! 
Antakaamme ilon irrota!





tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kohti kohisevaa kevättä!


Tulevana viikonloppuna 17.-18.3. on ohittamaton mahdollisuus nähdä nykykansantanssia Forssan Teatteritalolla kun Tahdittomat edustus hyppää mantteleihin ja sarkahousuihin Suomen sisällissotaa käsittelevässä teoksessa Osa onnesta. Vahvaa tulkintaa ryydittää kansanmusiikkiyhtye Tradikaali. Tätä kevään 2012 ensiesitystä ei kannata jättää välistä!

Tanssillisessa illassa nähdään myös Tahdittomat junioreiden Aava -teos. Teos ammentaa materiaalinsa saaristosta ja poimii näkyväksi vuoden kiertokulun karuuden ja kauneuden.

Liput löydät osoitteesta Tahdittomat
Tervetuloa!



Kajaani Dance- tapahtuman Uudet tanssit koreografiakatselmuksen finaalissa edustanut Kaksilo (kor. Tuomas Mikkola) huomioitiin kunniamaininnalla. Tapahtuma palkitsi kaikkiaan 14 teosta 42 finaalin valitun teoksen joukosta. Teos keräsi kiitosta muun muassa rohkeista koreografisista ratkaisuista ja elävän musiikin mukanaolemisesta.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Tahdittomat Vuoden Kansantanssiyhtye 2012


Tahdittomat julkistettiin Vuoden Kansantanssiyhtyeeksi 2012 Folklandia -risteilyllä perjantai-iltana 13.1.2012

Vuoden yhtyeen titteli on kaksivuotinen ja korkein mahdollinen tunnustuspalkinto jonka suomalainen kansantanssiryhmä voi saada. Se on kiitos tehdystä työstä ja kannuste edistää suomalaista kansantanssikulttuuria ja sen näkyvyyttä. Tahdittomat ovat yhtyevalinnan myötä muun muassa Pispalan Sottiisin kotimainen pääesiintyjä suomalais-virolaisessa Tanssipidot 2012 -tapahtumassa kesäkuussa Tampereella.

Olemme palanneet risteilyltä huikean hienoissa tunnelmissa ja haluamme kiittää Suomen Nuorisoseurojen Liittoa, yhteistyökumppaneitamme, tukijoitamme ja kannustajiamme. Lämmin kiitos ryhmän vieraileville koreografeille ja opettajille! Pyrimme jatkamaan Vuoden Kansantanssiyhtyeen 2010 Lippareiden esimerkillisissä jalanjäljissä, tuomaan uutta kansantanssia esille entistä rohkeammin, unohtamatta omasta kulttuurista nousevaa identiteettiämme.

- Tuomas Mikkola

Folklandia 2012

perjantai 6. tammikuuta 2012

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta 2011 kaikille kanssatanssijoille, tukijoille ja kannustajillemme. Matkaa on ollut hyvä taivaltaa yhdessä, jatketaan vieretysten tanssin ja soiton tahdissa tulevakin vuosi! Nyt on aika laittaa vipinää kalenteriin alkavan vuoden 2012 osalta; kun Tahdittomat matkaa Suomessa ja maailmalla, hyppää mukaan käsikynkkään!

Tuomas Mikkolan koreografioima duetto Kaksilo kilpailee Kajaani Tanssii -tapahtuman kansainvälisen Uudet tanssit -koreografiakatselmuksen finaalissa. Tanssijoina Elina Vaittinen ja Juhani Koivisto Tahdittomat edustuksesta. Katselmus järjestetään 21. kerran 3.-5.2. Kajaanissa.

Alkuvuodesta Tahdittomat edustus tuo ensi-iltaan yhdessä Tradikaali-yhtyeen kanssa Osa onnesta -teoksen Forssan teatteritalolle 17.-18.3. Koreografiasta vastaa Saara Mikkola-Ylitolva, sävellyksestä ja sovituksesta Maija Kauhanen ja Tradikaali. Esityksessä nähdään ja kuullaan tunnelmia 1900 -luvun alun Hämeestä, jolloin kapina ja sisällissota koettelivat itsenäistyvää Suomea. Hetkiä käsitellään nykykansantanssin ja -musiikin vahvoin ottein.

Kesällä järjestettävä suomalaisvirolainen kansantanssi ja -musiikkitapahtuma Tanssipidot 2012 kerää noin 5000 tanssija, laulajaa ja soittajaa Tampereelle Ratinan Stadionille. Festivaaliviikko huipentuu sunnuntaina 17.6. Velisinfonia -esitykseen, johon myös Tahdittomat osallistuvat. Velisinfonian keskiössä on kahden nuoren miehen tarina, ja mitäpä olisivat miehet ilman ihania naisia, ja suomalaisuus ilman tangoa tahi saunaa. Tanssipidot on yksi vuoden 2012 merkittävimmistä kulttuuritapahtumista.

Yhdysvallat 2011
Heinäkuussa järjestettävän Kaustinen Folk Music Festivalin maakuntateemana on Häme. Tahdittomat löydät tänä vuonna näiltä maailmanmusiikin festivaaleilta, jotka ajoittuvat ajalle 9.-15.7. Kaustinen on satojen kansansoittajien ja -tanssijoiden kunta, se on voimaa ja uutta luovaa perinnettä. Näitäkään juhlia ei kannata jättää välistä!

Matka jatkuu syksyllä lokakuussa kohti Etelä-Koreaa ja Folkloriada 2012 -festivaalia, jonne Tahdittomat edustus ja Tradikaali on hakuprosessin kautta valittu edustamaan Suomea. Folkloriada on CIOFF-organisaation päätapahtuma, joka järjestetään neljän vuoden välein. Edustustanssiryhmän lisäksi Koreaan matkustaa nuorisoseuran 13-16-vuotiaiden Junioriryhmä.