sunnuntai, 15. tammikuuta 2012

Tahdittomat Vuoden Kansantanssiyhtye 2012


Tahdittomat julkistettiin Vuoden Kansantanssiyhtyeeksi 2012 Folklandia -risteilyllä perjantai-iltana 13.1.2012

Vuoden yhtyeen titteli on kaksivuotinen ja korkein mahdollinen tunnustuspalkinto jonka suomalainen kansantanssiryhmä voi saada. Se on kiitos tehdystä työstä ja kannuste edistää suomalaista kansantanssikulttuuria ja sen näkyvyyttä. Tahdittomat ovat yhtyevalinnan myötä muun muassa Pispalan Sottiisin kotimainen pääesiintyjä suomalais-virolaisessa Tanssipidot 2012 -tapahtumassa kesäkuussa Tampereella.

Olemme palanneet risteilyltä huikean hienoissa tunnelmissa ja haluamme kiittää Suomen Nuorisoseurojen Liittoa, yhteistyökumppaneitamme, tukijoitamme ja kannustajiamme. Lämmin kiitos ryhmän vieraileville koreografeille ja opettajille! Pyrimme jatkamaan Vuoden Kansantanssiyhtyeen 2010 Lippareiden esimerkillisissä jalanjäljissä, tuomaan uutta kansantanssia esille entistä rohkeammin, unohtamatta omasta kulttuurista nousevaa identiteettiämme.

- Tuomas Mikkola

Folklandia 2012

perjantai, 6. tammikuuta 2012

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta 2011 kaikille kanssatanssijoille, tukijoille ja kannustajillemme. Matkaa on ollut hyvä taivaltaa yhdessä, jatketaan vieretysten tanssin ja soiton tahdissa tulevakin vuosi! Nyt on aika laittaa vipinää kalenteriin alkavan vuoden 2012 osalta; kun Tahdittomat matkaa Suomessa ja maailmalla, hyppää mukaan käsikynkkään!

Tuomas Mikkolan koreografioima duetto Kaksilo kilpailee Kajaani Tanssii -tapahtuman kansainvälisen Uudet tanssit -koreografiakatselmuksen finaalissa. Tanssijoina Elina Vaittinen ja Juhani Koivisto Tahdittomat edustuksesta. Katselmus järjestetään 21. kerran 3.-5.2. Kajaanissa.

Alkuvuodesta Tahdittomat edustus tuo ensi-iltaan yhdessä Tradikaali-yhtyeen kanssa Osa onnesta -teoksen Forssan teatteritalolle 17.-18.3. Koreografiasta vastaa Saara Mikkola-Ylitolva, sävellyksestä ja sovituksesta Maija Kauhanen ja Tradikaali. Esityksessä nähdään ja kuullaan tunnelmia 1900 -luvun alun Hämeestä, jolloin kapina ja sisällissota koettelivat itsenäistyvää Suomea. Hetkiä käsitellään nykykansantanssin ja -musiikin vahvoin ottein.

Kesällä järjestettävä suomalaisvirolainen kansantanssi ja -musiikkitapahtuma Tanssipidot 2012 kerää noin 5000 tanssija, laulajaa ja soittajaa Tampereelle Ratinan Stadionille. Festivaaliviikko huipentuu sunnuntaina 17.6. Velisinfonia -esitykseen, johon myös Tahdittomat osallistuvat. Velisinfonian keskiössä on kahden nuoren miehen tarina, ja mitäpä olisivat miehet ilman ihania naisia, ja suomalaisuus ilman tangoa tahi saunaa. Tanssipidot on yksi vuoden 2012 merkittävimmistä kulttuuritapahtumista.

Yhdysvallat 2011
Heinäkuussa järjestettävän Kaustinen Folk Music Festivalin maakuntateemana on Häme. Tahdittomat löydät tänä vuonna näiltä maailmanmusiikin festivaaleilta, jotka ajoittuvat ajalle 9.-15.7. Kaustinen on satojen kansansoittajien ja -tanssijoiden kunta, se on voimaa ja uutta luovaa perinnettä. Näitäkään juhlia ei kannata jättää välistä!

Matka jatkuu syksyllä lokakuussa kohti Etelä-Koreaa ja Folkloriada 2012 -festivaalia, jonne Tahdittomat edustus ja Tradikaali on hakuprosessin kautta valittu edustamaan Suomea. Folkloriada on CIOFF-organisaation päätapahtuma, joka järjestetään neljän vuoden välein. Edustustanssiryhmän lisäksi Koreaan matkustaa nuorisoseuran 13-16-vuotiaiden Junioriryhmä.

keskiviikko, 17. elokuuta 2011

Kuvauspäivä kotiseutumaisemissa



Teimme yhtenä elokuun viikonloppuna tanssivideokuvauksia Jokioisten Vaulammilla upeassa Vaarin majan miljöössä. Tehokkaan päivän, ja alkavan yön, aikana saimme kuvattua paljon hyvää materiaalia Hukka-teokseemme. Kuvauksissa käytettyjen tulielementtien käsittelystä vastasi tulitaiteilija Samuli Timonen. Ohessa lukijoidemme iloksi muistoja kuvausten varrelta.




Päivä alkaa palaverilla

Tytöt taas aloittavat veden kannolla

Kiven ylittämiseen tarvitaan riittävä määrä vauhtia ja vaarallisia risuja

Mies metsässä selviää


Maskeerausapua on kuitenkin hyvä olla

Meilläpäin ruukataan maskeerata myös tulisilla hiilillä!
Pojat vauhdissa ja huolestunut ohjaaja taka-alalla

Näin se käy!

Epäilevät tytöt

Iloinen lopputulos


Tauolla pannukahvit tulille ja makkara tikun nokkaan!

Hyväntuulisia tarinoita


Kamera paikalleen

Juhani ja tytöt hilpeissä tunnelmissa - vaikkei kamera vielä käykään

Lämmitys- vai sammutuspuuhissa?
Yöhön hiipimässä

Seppä sytytteli tulet ahjoon

Takojamiehiä matkalla


Ja valmiina liekkien vierelle

Työkaluja uurastamassa


Hetki poissa kuumuudesta


Mietteitä männikölle

Tulesta seppä taian takovi, kipinän lie meille sinkoavi

torstai, 4. elokuuta 2011

Lähtötunnelmia


Lake Junaluska, backstagen näkymiä
Folkmoot-festivaali päättyi kahden viikon kiertue-elämän jälkeen ja suuntasimme kohti kotia poiketen sekä Atlantassa että Amsterdamissa, Hollanissa, paluumatkan aikana. Ennen lähtöä muistimme kiittää niin järjestäjäorganisaatiota kuin ihania oppaitamme: signeerasimme muun muassa meille Hukka-teokseen valmistetun laatikon kiitoksien kera. Matkamme mieleenpainuvinta antia esiintymiselämän lisäksi oli ehdottomasti vuorovaikutus muiden maiden ryhmien kanssa. Toivottavasti ensi vuoden festivaaleilla olisikin mahdollisuus nähdä taas jo tutuksi tulleita kasvoja - kansainvälisiä tanssi- ja musiikkiystäviämme!

Virkeänä viimeiseen vetoon sunnuntai-iltana


Aaveet lavalla



Keikkapaikalle saavuttua alkaa lämmittely ja venyttely


Takapihalta Smoky Mountains


Uudet tuulet puhaltaa

Lähtöpäivänä Atlantassa Georgia Aquariumissa
vesien ihmeitä hämmästelemässä.

Viimeisen Hukka-keikan jälkeen Stomping Ground-stagen takana

Seuraavaksi ryhmä ponnistaa kohti pienimuotoista videoprojektia ja uutta teosta. Seuraava uusi teos valmistunee ensi vuodeksi ryhmän ohjelmistoon. Kotimaiset tapahtumat ja tempaukset liikuttavat ryhmää syksyn myötä. Tulethan mukaamme maniaan!

Kohti korkeuksia


Jalat maassa

Riemukasta tanssinhurmaa jokaiselle loppukesään!
Toivottelee Folkmootin 2011 festarijengi
Tahdittomat & Tradikaali

Lisää kuvia festareilta löytyy osoitteista
www.patrickparton.com
www.williameverett.com

perjantai, 29. heinäkuuta 2011

Aurinkoa Amerikan taivaan alla!


Backstagella on tunnelmaa!

Iltatunnelmia. Koreografia Antti Savilampi
Yhdysvaltojen esiintymismatka kääntyy aurinkoisissa merkeissä jo loppupuolelle. Päiviä ovat rytmittäneet aamuharjoituksista siirtymiset esiintymispaikoille ja valo-, ääni- ja paikkaharjoitukset ennen esiintymisiä. Esiintymispaikat ovat olleet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta sisällä, pääasiassa teattereissa. Monipuolinen ohjelmisto on kerännyt kiitosta yhdysvaltalaisyleisöltä ja festivaaliorganisaatiolta.



Tradikaali kulkueessa.
Tradikaali keikalla
Bändin palaveri tekniikan kanssa
Festivaalin jälkeen, vielä ennen Suomeen paluuta ryhmä viettää päivät Atlantan ja Amsterdamin kaupungeissa.
 
Suomi-ilta, jossa tarjoiltiin huutokatrillia, tikkuristikilpailua ja riisipuuroa  muiden maiden ryhmille.
Kansainväliset jamit

Hetki ennen Hukka -teoksen esitystä
Seuraavan kerran Tahdittomat ja Tradikaalin voi nähdä Suomessa Tanssimania -tapahtumassa Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella perjantaina 30.9. klo 20:00. Tervetuloa!

torstai, 21. heinäkuuta 2011

Folkit terveiset Waynesvillestä!



Keikkatili avattiin heti keskiviikkona ensimmäisenä päivänä muutaman tunnin yöunien jälkeen. Saimme tanssia ensimmäisen ohjelmamme vuoroin Guadaloupen ryhmän kanssa ja olemme jo saaneet kutsun heidän festivaaleilleen. Heti perään seuraavana päivänä, torstaina, tanssahdimme avajaisgaalassa ja varsinainen avajaispäivä perjantai tuleekin pitämään meidät kiireisinä kulkueineen, katu- ja päälavaesityksineen.

Uhkaavista ukkoskuuroennustuksista huolimatta ilma on ollut lempeän lämpöinen ja aurinkoinen. Tunnelma on ollut positiivinen ja odottava. Ryhmiä on saapunut festivaaleille yhteensä kahdeksasta eri maasta ja innolla odotamme tutustumista muihin esiintyjiin. Bändimme Tradikaali onkin jo päässyt tutustumaan toisiin musiikkiryhmiin täällä kootun kansainvälisen bändin ohjelman ansiosta.

Lentokentältä Waynesvilleen


Olemme olleet hyvin otettuja saamastamme huolenpidosta. Festivaalin puolesta meitä opastaa kaksi paikallista vapaaehtoistyöntekijää. Tämän lisäksi meillä on oma host-perhe, jonka luokse meidät on kutsuttu vierailemaan. Perheen isännän juuret ovat Suomesta Kaustisilta ja hän itse on kolmannen polven amerikansuomalainen.



Ruokaa on riittänyt yllin kyllin ja se on ollut hyvää! Mahtuvatkohan puvut loppumatkasta ollenkaan ylle?



Terveisiä koti-Suomeen!