maanantai 8. elokuuta 2016

Confolens, on y va!


Kuoppanummen koulun peilisali, lattialla hikeä ja karvaa. Kansantanssiyhtyeen sunnuntaiset lähtötreenit Ranskan-matkaa varten ovat hyvässä vauhdissa! Autollinen muusikoita on kurvannut joukkoon ja festivaaliohjelmistoa kahlataan läpi live-musiikin säestyksellä, pukuineen päivineen.



Montako pukukokonaisuutta näet kuvissa?

Tiistaiaamun lähtöön valmistaudutaan tanssien ja soittaen, mutta myös nuppineulaamalla, nappeja siirtämällä ja listoja laatien. Diagonaalit hiotaan kohdilleen ja kansallispuvun päänauhat vaihtavat omistajaa. Loppupalaverissa varmistetaan, ettei kenenkään tanssijan laukusta uuvu meikkipeili, glukoositabletit tai valikoima oikeanlaisia sukkia. Joku on pukenut 2-vuotiaalle Vastahaon miehen liivin.

Seela treenaa vaihtopaikkaa, jos joku vaikka sairastuu
Napit paikalleen

Mitä me odotamme Festival de Confolensilta? No patonkia ja punaviiniä bien sûr, mutta entä tanssillisesti, ryhmänä? Ainakin on mahtavaa päästä keikalle näin mainion bändin kanssa! Aiemmista vuosista poiketen voi olla, että tällä festivaalilla meillä on lopultakin aikaa tutustua muiden ryhmien esityksiin - muualtakin kuin back stagelta käsin. Karkkilan kevätkonsertti on tuonut varmuutta omaan ohjelmistoomme ja odotammekin festivaalin esityksiltä yhdessä tekemisen meininkiä, kihelmöivää esityskutkutusta vatsanpohjaan sekä tietenkin Ranskan elokuun lämpimiä iltoja! 


Festivaaliviikonlopulle luvattu +29 astetta, turkki päälle ja keikalle!
 

Huoltajia ja paparazzia vaille valmis reissupoppoo: c'est l'Ensemble Tahdittomat de Finlande!



sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Kevät keinuen tulevi, kesä matkaa odotellen

Kesä rynnii vauhdilla päin ja kevään tiivis harjoituskausi lähenee loppuaan. Kansantanssiyhtyeen kausi huipentuu Karkkilassa 15.5. järjestettävään nykykansantanssikonserttiin Polkuja Pohjoisesta, jossa esitetään ryhmän uutta ja vanhaa repertuaaria. Ensiesityksenä saavat Riina Hosion vauhdikas masurkkakoreografia sekä talviunilta herätetty "Vastahako 2.0" eli uusintaedition Petri Kauppisen luomasta muutaman vuoden takaisesta suurproduktiosta. Niin teos, sen miehitys kuin koko konsertti kiteytyvät hyvin perinteiseen toteamaan: jotain uutta ja jotain vanhaa. Löytyypä myös jotain sinistä! Toivotamme tervetulleeksi Karkkilasaliin nauttimaan hulmuavien vaatteiden ilmavirrasta, arktisesta poljennosta ja paritanssin kirkkaasta ytimestä. Konsertti on mainio tilaisuus sulattaa myös lajiin perehtymättömien tuttavien sydämet nykykansantanssin ilmaisuvoimalle ja diversiteetille!

Ennen laitumelle laskua kuitenkin lyhyt katsaus kuluneeseen kauteen: 

Alkukeväällä jatkoimme Riinan kanssa paritanssi-identiteettiemme etsimistä keskittyen erityisesti masurkan ja hambon tunnelmiin ja aihioihin. Jaksoa seurasi Vastahako-materiaalin harjoituttaminen ryhmän vakituisten tanssinopettajien Hilppa Herdin ja Saara Mikkola-Ylitolvan johdolla. Harjoitustunnit olivat tiiviitä ja hikisiä, kun 40 minuutin teosta soviteltiin muisti- ja keholokeroihin kiihtyvällä vauhdilla. Kun koreografi Petri Kauppinen huhtikuussa saapui harjoituksiin, oli jo opeteltua materiaalia rauha hioa ja kirkastaa. Uusiin nahkoihinsa asettunut teos suo tanssijalle mahdollisuuden tunnustella omia tanssijan- ja esiintyjäntyöllisiä kysymyksiään läpi monipolvisen ja fyysistä suorituskykyä koettelevan liikekomposition. Vastahaon "kakkoskierroksella" erityisenä fokuksenamme on kirkastaa liikkeen laatua ja motiiveja sekä luoda näyttämölle vahva tuntu yhteisöstä, jonka keho hengittää samaa rytmiä. Tämän jännittävän maailman vire tulee toivon mukaan aistittavaksi katsomossa asti.

 

Konsertin myötä kansantanssiyhtyeläiset kaatuvat kesän käsivarsille, kuka minnekin. Pitkää erossa oloa ei kuitenkaan tarvitse kestää, sillä kesäisten festivaalireissujen perinne jatkuu. Ryhmä on kutsuttu elokuussa Lounais-Ranskaan Festival de Confolens -folklorefestivaaleille, jossa tapaamme tuttuja festariryhmiä muun muassa Puerto Ricosta ja Burundista - sekä tietenkin solmimme uusia kumppanuuksia! Ranskassa esitettävä ohjelmisto on kokoelma läntistä ja itäistä perinnettä, menneen ja nykyhetken fantastisessa leikkauspisteessä. Lisää lähtölaskentaa tuonnempana!



perjantai 11. joulukuuta 2015

Parituntumia

Tahdittomat Kansantanssiyhtyeen syksyn 2015 harjoituskausi aloitettiin ravisuttamalla reippaasti repertuaarikaapin pölyjä. Traddaa-sikermää kiitettiin hyvistä yhteisistä vuosista ja aloitettiin uuden, perinteiseen materiaaliin pohjaavan paritanssikokonaisuuden harjoittelu. Pimeneviä iltoja vastaan on poljettu muun muassa masurkan, sottiisin, polskan ja valssin voimalla. Opetuksesta ja kaksoistanssikokonaisuuden koreografiasta vastaa keväällä 2016 kansantanssinopettajaksi valmistuva Riina Hosio. Perinteiset tanssilajit saavat uusia ja yllättäviäkin muotoja, kun niihin heittäydytään rennolla mutta tekeväisellä otteella. Viennin ja seuraamisen kysymykset materialisoituvat tanssiksi erilaisissa improvisatorisissa ja asetetuissa tehtävissä, jotka herättelevät antoisaa kehollista pohdintaa. Olennaisen äärellä ollaan!


Napakka ote tuo tuntumaa!

Kevään 2016 harjoituskausi sisältää mieluisan "takauman", kun ryhmä tarttuu Vastahako -teoksen hengästyttävään materiaaliin helmikuussa. Tuomme uudelleen näyttämölle vuonna 2013 ensi-iltansa saaneen suurteoksen, joka luo osittain nahkaansa ainakin kokoonpanon osalta. Teos on osalle ryhmää uusi jännittävä tuttavuus, mutta suurella innolla vuoden 2016 versiota odottavat myös vanhat konkarit!

ValsSaara ja MasurkKari 
Kesällä ryhmä suuntaa esiintymään Eurooppaan, tästä ja monesta muusta lisää myöhemmin!

perjantai 29. toukokuuta 2015

Kesä, kaiteet ja Kaustinen

Tahdittomat Kansantanssiyhtyeen kevätkausi päättyi parkourin parissa. Ryhmän jäsenet ovat laajentaneet suhdetaan liikkumiseen, tilaan ja ympäristöön kevään teemaharjoituksissa. Tällä kertaa tutustuttiin arkkitehtuurin luomiin liikkumismahdollisuuksiin taajamaympäristössä. Aurinkoinen kesäpäivä Nummelassa tuntui mm. kapeilta kaiteilta, pystysuorilta seiniltä ja mahdollisuuksien mattotelineiltä!
Kikka 360 peilikuvana!

Etäisyyden arviointia
Seuraavaksi Kansantanssiyhtye valmistautuu Kaustisen kansanmusiikkijuhlien esiintymisiin. Ryhmän voi nähdä Areenalla 10.-11.7. Ryhmä tuo lavalle viime kesänä Kanadassa ja Kiinan Macaossa menestyksekkäästi esitetyn Siipipuonna-teoksen.

Kissakävelyä muurilla

Nuorisoseuran yhteistä kevätjuhlaa vietettiin keskiviikkona 13.5. Jokioisten Paanan koulun uudistetussa auditoriossa. Kansantanssiyhtye esitti konsertin päätteeksi Béla Gazdagin sommitteleman unkarilaisen kokonaisuuden. Alla tunnelmia esitystä edeltävästä pukuharjoituksesta Vihdissä.


sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Sziasztok! Harjoitukset unkarilaiseen tapaan

Vuoden 2015 ensimmäinen neljännes on jo lähes kokonaan takana ja Kansantanssiyhtyeen toiminta on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Ryhmä aloitti vuonna 2015 TransTánc-pilottihankkeen, jonka aikana tutustumme suomalais-ugrilaiseen kieliperheeseen kuuluvan Unkarin tanssi- ja musiikkiperinteeseen. Hankkeen esimmäisessä vaiheessa kutsuimme tanssinopettaja Béla Gazdagin opettamaan ryhmälle kolmiosaisen unkarilaisen tanssin kokonaisuuden.
 
Keskittymistä opetukseen

Uuden ohjelmallisen sisällön lisäksi vuosi 2015 on tuonut uudistuksia myös muutamiin käytännön toimintoihin. Ryhmä on löytänyt itselleen uuden harjoittelupaikan Vihdistä. Jatkossa olemme lähempänä pääkaupunkiseudun sykettä ja lähes samalla etäisyydellä nuorisoseuran kotipaikkakunnalta Jokioisilta. Uuden logistisen sijainnin pyrkimyksenä tasapainottaa harjoittelumatkojen pituutta ryhmässä toimivien jäsenten osalta ja sijaita hyvien kulkuyhteyksien varrella.   

Mukana myös vuoden ikäinen pikku-Seela

Vuosi 2014 oli Tahdittomat Nuorisoseuran 30-vuotisjuhlavuosi ja täynnä riemukasta kansantanssin ilotulitusta. Alla koottuna Youtube-linkit, joista pääsee tunnelmoimaan edustusryhmän viime kesän Tahdittomat World Tour 2014 -reissua:

Tuomaksen tervehdys Kanadasta Mondial des Cultures 2014 - festivaalilta:

Sipola Films ja tunnelmia Kanadasta:

Kanadan festivaalin päätöstunnelmia:

Kooste Kanadan ja Macaon International Youth Dance 2014 -festivaalilta:

Mondial des Cultures -festivaalin videokooste vuodelta 2014:

Ja viimeisenä Philippe Meunierin taidokas Vastahako-traileri Vimeossa:


maanantai 7. huhtikuuta 2014

Tahdittomat maailmanympärimatkalle!



Tahdittomat Kansantanssiyhtyeen vuoden 2014 kansainvälinen toiminta vie ryhmän kiertueelle ympäri maailman. Kiertue on kokonaisuudessaan yksi suurimmista, ellei suurin yksittäinen kansainvälinen hanke, joita suomalaiset kansantanssi- ja kansanmusiikkiryhmät ovat toteuttaneet yhden toimintavuoden aikana. Kesäkuussa ryhmä on kutsuttu osallistumaan Ruotsiin Torshälla Dansar och Spelar -festivaalille. Kaksi viikkoa myöhemmin, kesäkuun viimeisenä päivänä ryhmä matkustaa Kanadaan Mondial des Cultures-folklorefestivaalille ja sieltä suoraan ensimmäistä kertaa Kiinan Macaoon International Youth Dance Festivalille. Tahdittomat valittiin festivaaleille hakumenettelyiden perusteella. Kanadassa ryhmä vieraili ensimmäisen kerran vuonna 2010. Takaisin Suomeen ryhmä palaa heinäkuun lopulla. Matkaan lähtevät ryhmän 17 tanssijaa, neljä muusikkoa, kaksi huoltajaa ja yksi tekniikasta vastaava avustaja.

Vastahako-teoksen harjoittelua huhtikuussa

Laajentuneen kansainvälisen toiminnan myötä myös ryhmän johtajan Tuomas Mikkolan työnkuva on monipuolistunut entisestään. ”Yhden esiintymismatkan järjesteleminen on suhteellisen helppoa, kun yleensä yksi meno-paluu-lippu henkilöä kohden riittää. Maailmanympärimatkan kohdalla logistiikka on monimutkaisempaa, puhumattakaan budjetin kasvamisesta”. Mikkola mainitsee toimivansa nyt myös ryhmän travel managerina. ”Tämän kokoluokan hankkeessa korostuu kommunikaation merkitys. Se puolestaan tarjoaa erinomaisen paikan verkostoitua ja tutustua kansainvälisen toiminnan mahdollisuuksiin Pohjois-Amerikan ja Aasian laajalla markkina-alueella”.


Lisäväriä ryhmän harjoituksiin ja kiertueelle tuo ryhmän ensimmäinen tanhuvauva, joka vieraili jo huhtikuun harjoituksissa. Saaran ja Arin maaliskuussa syntynyt tytär seuraili tarkkaavaisena koreografioiden hioutumista päiväuniensa lomassa sekä kiersi taukojen aikana ihastelevilta käsivarsilta toisille. Ensi kesän matkalla vauva tosin treenannee vielä sylikuviossa.



Kansantanssiyhtye Tahdittomat toteuttaa kesän kiertueen aikana videoblogia, jolla välitämme tunnelmia festivaaleilta ja toisilta mantereilta.

Macaon kaupunkinäkymä