maanantai 7. huhtikuuta 2014

Tahdittomat maailmanympärimatkalle!



Tahdittomat Kansantanssiyhtyeen vuoden 2014 kansainvälinen toiminta vie ryhmän kiertueelle ympäri maailman. Kiertue on kokonaisuudessaan yksi suurimmista, ellei suurin yksittäinen kansainvälinen hanke, joita suomalaiset kansantanssi- ja kansanmusiikkiryhmät ovat toteuttaneet yhden toimintavuoden aikana. Kesäkuussa ryhmä on kutsuttu osallistumaan Ruotsiin Torshälla Dansar och Spelar -festivaalille. Kaksi viikkoa myöhemmin, kesäkuun viimeisenä päivänä ryhmä matkustaa Kanadaan Mondial des Cultures-folklorefestivaalille ja sieltä suoraan ensimmäistä kertaa Kiinan Macaoon International Youth Dance Festivalille. Tahdittomat valittiin festivaaleille hakumenettelyiden perusteella. Kanadassa ryhmä vieraili ensimmäisen kerran vuonna 2010. Takaisin Suomeen ryhmä palaa heinäkuun lopulla. Matkaan lähtevät ryhmän 17 tanssijaa, neljä muusikkoa, kaksi huoltajaa ja yksi tekniikasta vastaava avustaja.

Vastahako-teoksen harjoittelua huhtikuussa

Laajentuneen kansainvälisen toiminnan myötä myös ryhmän johtajan Tuomas Mikkolan työnkuva on monipuolistunut entisestään. ”Yhden esiintymismatkan järjesteleminen on suhteellisen helppoa, kun yleensä yksi meno-paluu-lippu henkilöä kohden riittää. Maailmanympärimatkan kohdalla logistiikka on monimutkaisempaa, puhumattakaan budjetin kasvamisesta”. Mikkola mainitsee toimivansa nyt myös ryhmän travel managerina. ”Tämän kokoluokan hankkeessa korostuu kommunikaation merkitys. Se puolestaan tarjoaa erinomaisen paikan verkostoitua ja tutustua kansainvälisen toiminnan mahdollisuuksiin Pohjois-Amerikan ja Aasian laajalla markkina-alueella”.


Lisäväriä ryhmän harjoituksiin ja kiertueelle tuo ryhmän ensimmäinen tanhuvauva, joka vieraili jo huhtikuun harjoituksissa. Saaran ja Arin maaliskuussa syntynyt tytär seuraili tarkkaavaisena koreografioiden hioutumista päiväuniensa lomassa sekä kiersi taukojen aikana ihastelevilta käsivarsilta toisille. Ensi kesän matkalla vauva tosin treenannee vielä sylikuviossa.



Kansantanssiyhtye Tahdittomat toteuttaa kesän kiertueen aikana videoblogia, jolla välitämme tunnelmia festivaaleilta ja toisilta mantereilta.

Macaon kaupunkinäkymä

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kolmosia kohti

Tahdittomat Kansantanssiyhtyeen toimintavuosi 2014 lähtee käyntiin vauhdikkaasti jälleen Folklandia-risteilyllä, jossa ryhmä esiintyy SottiisiMoves ja Vuoden Kansantanssiyhtyeiden konserteissa. Vaikka seuraava vuosinumero pyörähtää neloseksi, numero kolme on vahvasti läsnä ensi vuoden toiminnassa. Nuorisoseura Tahdittomat täyttää 30-vuotta ja juhlistaa pyöreitä kesäkuun alkupuolella Jokioisilla. Kansantanssiyhtyeen vuoden 2014 kantaesitysteos on samalla juhlavuositeos, jonka koreografiasta vastaavat Saara Mikkola-Ylitolva ja Tuomas Mikkola.

Joulukuun harjoitustunnelmia

Käsiharjoitus vaatii keskittymistä

Tahdittomat Kansantanssiyhtye on myös valittu edustamaan Suomea heinäkuussa Mondial des Cultures-festivaaleille Kanadaan. Vuonna 2014 festivaali järjestetään 33. kerran ja se tunnetaan yhtenä tasokkaimmista ja suurimmista folklorefestivaaleista koko maailmassa. Festivaalin tapahtumissa vierailee vuosittain yli 300 000 katsojaa. Tahdittomat vieraili edellisen kerran festivaalilla vuonna 2010 ja on ollut siitä lähtien ainoa kyseiselle festivaalille valittu suomalainen ryhmä.

Mondial des Cultures
Osa ryhmästä esiintymässä itsenäisyyspäivänä!





keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Vastustamaton Vastahako


Syksyinen Tanssimania 2013 sulkeutui pukupusseihin ja soitinkoteloihin sunnuntain päätöskonsertin myötä. Oma osuutemme huipentui lauantain ensi-iltaan Tullikamarin Pakkahuoneella Kansantanssin helmiä -konsertissa. Petri Kauppisen koreografioima, Suomen Nuorisoseurojen ja Tahdittomat ry:n yhdessä tuottama koko illan teos Vastahako esitettiin konsertin toisella puoliajalla. Esitys keräsi paikalle käytäväpaikkoja myöten täyden katsomollisen kiinnostunutta yleisöä.

Tahdittomat Kansantanssiyhtye kiittää Pispalan Sottiisia, Suomen Kulttuurirahastoa ja Koneen Säätiötä projektin mahdollistamisesta. Lisäksi osoitamme kiitokset kotinuorisoseurallemme ja sieltä saamallemme taustatuelle. Yhteisen tavoitteemme jakanut tukiverkosto, perheiden ja lähimmäisten apu, on ollut korvaamatonta ja kannustanut meitä eteenpäin, lämmin kiitos siitä. Kiitokset myös muusikoille arktisesta groovesta! Erityisen halauksen haluamme lähettää meitä inspiroineelle ja sydämellä teosta luoneelle koreografillemme Petrille, joka puhalsi meihin lämpimiä sävyjä ja pohjoisen puhureita.


Paljastuksia puvustuksesta 5/5. Kuva Timo Hukkanen.

Ensi-ilta on erityinen ja ainutlaatuinen hetki, jonka pääsimme jakamaan tänä syksynä Tanssimania-yleisön kanssa. Kupliva odotus ja kihelmöivä jännitys purkautuivat lavalla kollektiiviseksi energiaksi ja iloksi. Meistä oli ilahduttavaa havainnoida tunnetilojen kirjoa itsessämme ja kuulla vastaavien tuntemusten ja kokemusten syntyneen myös katsojien keskuudessa. Lämpimin kiitos teille, mukana myötäeläneelle yleisölle!


Ensi-illan jälkeen. Kuva Timo Hukkanen.



torstai 19. syyskuuta 2013

Mitoista matkaan


Tanssimania-tapahtuman lähenemisen huomaa pidentyvistä harjoitusviikonlopuista ja Tamperetta edeltävistä, nyt enää yhden käden sormilla laskettavista, kokoontumiskerroista. Treenituntien määrän kuvaamiseen tarvitaan jo kaverinkin sormia, ja yhteistuumin myös tanssien laskut ja puvustuksen senttimetrit ovat löytäneet lopulliset mittansa. Nyt pyrimme laskeutumaan mitoista matkaan, jonka jokainen tanssija kulkee paitsi itsensä, myös muun ryhmän, sekä muutaman viikon kuluttua teidän kanssanne, katsojat. Prosessiin syventyminen haastaa meidät löytämään jatkuvasti itsestämme ja toisistamme yhä moniulotteisempia kerroksia. Myös teos ja sen maailma tihenevät harjoitus harjoitukselta. Ensi-ilta ei ole päätepysäkki, vaan tärkeä hetki, jolloin teoksen on mahdollista avautua kohtaamisille esittävän taiteen keinoin. Viikon kuluttua tavataan!

Paljastuksia puvustuksesta osa 3/5



Paljastuksia puvustuksesta osa 4/5