torstai 4. elokuuta 2011

Lähtötunnelmia


Lake Junaluska, backstagen näkymiä
Folkmoot-festivaali päättyi kahden viikon kiertue-elämän jälkeen ja suuntasimme kohti kotia poiketen sekä Atlantassa että Amsterdamissa, Hollanissa, paluumatkan aikana. Ennen lähtöä muistimme kiittää niin järjestäjäorganisaatiota kuin ihania oppaitamme: signeerasimme muun muassa meille Hukka-teokseen valmistetun laatikon kiitoksien kera. Matkamme mieleenpainuvinta antia esiintymiselämän lisäksi oli ehdottomasti vuorovaikutus muiden maiden ryhmien kanssa. Toivottavasti ensi vuoden festivaaleilla olisikin mahdollisuus nähdä taas jo tutuksi tulleita kasvoja - kansainvälisiä tanssi- ja musiikkiystäviämme!

Virkeänä viimeiseen vetoon sunnuntai-iltana


Aaveet lavalla



Keikkapaikalle saavuttua alkaa lämmittely ja venyttely


Takapihalta Smoky Mountains


Uudet tuulet puhaltaa

Lähtöpäivänä Atlantassa Georgia Aquariumissa
vesien ihmeitä hämmästelemässä.

Viimeisen Hukka-keikan jälkeen Stomping Ground-stagen takana

Seuraavaksi ryhmä ponnistaa kohti pienimuotoista videoprojektia ja uutta teosta. Seuraava uusi teos valmistunee ensi vuodeksi ryhmän ohjelmistoon. Kotimaiset tapahtumat ja tempaukset liikuttavat ryhmää syksyn myötä. Tulethan mukaamme maniaan!

Kohti korkeuksia


Jalat maassa

Riemukasta tanssinhurmaa jokaiselle loppukesään!
Toivottelee Folkmootin 2011 festarijengi
Tahdittomat & Tradikaali

Lisää kuvia festareilta löytyy osoitteista
www.patrickparton.com
www.williameverett.com

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Aurinkoa Amerikan taivaan alla!


Backstagella on tunnelmaa!

Iltatunnelmia. Koreografia Antti Savilampi
Yhdysvaltojen esiintymismatka kääntyy aurinkoisissa merkeissä jo loppupuolelle. Päiviä ovat rytmittäneet aamuharjoituksista siirtymiset esiintymispaikoille ja valo-, ääni- ja paikkaharjoitukset ennen esiintymisiä. Esiintymispaikat ovat olleet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta sisällä, pääasiassa teattereissa. Monipuolinen ohjelmisto on kerännyt kiitosta yhdysvaltalaisyleisöltä ja festivaaliorganisaatiolta.



Tradikaali kulkueessa.
Tradikaali keikalla
Bändin palaveri tekniikan kanssa
Festivaalin jälkeen, vielä ennen Suomeen paluuta ryhmä viettää päivät Atlantan ja Amsterdamin kaupungeissa.
 
Suomi-ilta, jossa tarjoiltiin huutokatrillia, tikkuristikilpailua ja riisipuuroa  muiden maiden ryhmille.
Kansainväliset jamit

Hetki ennen Hukka -teoksen esitystä
Seuraavan kerran Tahdittomat ja Tradikaalin voi nähdä Suomessa Tanssimania -tapahtumassa Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella perjantaina 30.9. klo 20:00. Tervetuloa!

torstai 21. heinäkuuta 2011

Folkit terveiset Waynesvillestä!



Keikkatili avattiin heti keskiviikkona ensimmäisenä päivänä muutaman tunnin yöunien jälkeen. Saimme tanssia ensimmäisen ohjelmamme vuoroin Guadaloupen ryhmän kanssa ja olemme jo saaneet kutsun heidän festivaaleilleen. Heti perään seuraavana päivänä, torstaina, tanssahdimme avajaisgaalassa ja varsinainen avajaispäivä perjantai tuleekin pitämään meidät kiireisinä kulkueineen, katu- ja päälavaesityksineen.

Uhkaavista ukkoskuuroennustuksista huolimatta ilma on ollut lempeän lämpöinen ja aurinkoinen. Tunnelma on ollut positiivinen ja odottava. Ryhmiä on saapunut festivaaleille yhteensä kahdeksasta eri maasta ja innolla odotamme tutustumista muihin esiintyjiin. Bändimme Tradikaali onkin jo päässyt tutustumaan toisiin musiikkiryhmiin täällä kootun kansainvälisen bändin ohjelman ansiosta.

Lentokentältä Waynesvilleen


Olemme olleet hyvin otettuja saamastamme huolenpidosta. Festivaalin puolesta meitä opastaa kaksi paikallista vapaaehtoistyöntekijää. Tämän lisäksi meillä on oma host-perhe, jonka luokse meidät on kutsuttu vierailemaan. Perheen isännän juuret ovat Suomesta Kaustisilta ja hän itse on kolmannen polven amerikansuomalainen.



Ruokaa on riittänyt yllin kyllin ja se on ollut hyvää! Mahtuvatkohan puvut loppumatkasta ollenkaan ylle?



Terveisiä koti-Suomeen!

torstai 30. kesäkuuta 2011

Folkmoot 2011 here we come!

Hukka, kuva Dima Tsvetkov

Yhteensä 15 tanssijan ja 7 muusikon kokoonpano Tahdittomat edustuksesta matkaa Yhdysvaltoihin Folkmoot-festivaaleille Pohjois-Carolinaan 19.7.-2.8.2011. Festivaaleilla vierailee noin 100 000 kävijää vuosittaina ja se kuuluu suurimpiin kansainvälisiin kansantanssin ja -musiikin festivaaleihin. Ryhmämme sai kutsun festivaaleille suoran viime kesäisen Kanadan Mondial des Cultures-festivaalin näytön kautta, joten hakuprosessia ei tarvinnut käydä läpi erikseen.



Kevät 2011 on ollut kiireistä aikaa ja valitettavasti blogin päivittäminen on välistä jäänyt taka-alalle. Suurimpiin ponnistuksiin kevään ajalta luettakoon osallistuminen Valtakunnallisiin aikuisten kansantanssiluokitteluihin maaliskussa, josta tuliaisina luokitus valiosarjaan. Keväällä myös omalta osaltaan oma kalenteri (joita myynnissä nyt!), kevätkonsertit ja esiintymiset ovat pitäneet meitä puuhakkaina ja työn touhussa.













Hukka, kuva Dima Tsvetkov


Kesällä ovat harjoitelleet edustusryhmän lisäksi tiiviisti myös muut ryhmät: aikuisryhmä matkaa 40-henkisellä ryhmällä Unkariin County-Wandering festivaaleille ja lapset pyyhältävät Tanskaan Barnlek-tapahtumaan.


Bongaa meikäläiset!
Muistoja viime kesän Kanadan matkalta yhteisesityksestä Puerto Ricon kanssa.
Pian tavataan taas!


Enää 19 yötä kun starttaamme kohti Folkmoot-festareita!



sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Tomeraa joulunodotusta




Syyskausi 2010 on päättynyt tomerissa merkeissä, eli harjoitellen - tottakai. Viimeiset harjoitukset sisälsivät Folklandia-askelien ja -sävelien hiomista, sekä uuden luokittelukokonaisuuden työstämistä. Uuden teoksen luominen pitää sisällään paljon jännittävää kuhinaa: tanssien lisäksi harjoitellaan laulamista, pehmitetään kenkiä, pohditaan puvustuksen värimaailmaa ja taotaan rekvisiittaa.













Hyvillä eväillä jaksaa jorailla pidemmänkin päivän!



Seuraavan kerran voit nähdä Tahdittomat edustuksen ja Tahdittomat Band:n Folklandiaristeilyllä 7.-8.1.2011:

Perjantaina
Klo 20:30-21:30 Ocean Club, Folklandia-gaala
Klo 23:00-00:15 Moulin Rouge, Keuliiko mopo tanssin tahtiin?



Ohjelmistossa voitokas Tanhutaiston finaalitanssi sekä Jouni Prittisen koreografioima Aaveissa-teos!























Myös itse Joulupukki ehti piipahtaa niin seuran joulujuhlassa 12.12. kuin pienemmissäkin jouluissamme joulumaistiaisia tuomassa. Ja kylläpä pukillakin jalka vippasi tanssimaan, toivottavasti ehtii viimeistään aattoiltana mukaan laittamaan jalalla koreasti!





Tahdittomat tontut toivottavat kaikille tunnelmallista Joulua 2010! :)

maanantai 25. lokakuuta 2010

Syksyn tuntua!


Kuva: Juha Puhtila


Seuran syyskausi pyörähti iloisesti käyntiin alkusyksystä ja Syystanssi-konsertit tanssittiin Tammelan Manttaalilla 23.-24.10. Konsertteja oli yhteensä kolme ja niissä esiintyi seuran kaikki ryhmät. Katsomo täyttyi kerta toisensa jälkeen miltei äärimmilleen täyteen ja kannustava, lämmin tunnelma piti meitä otteessaan läpi viikonlopun. Suuri kiitos kaikille katsojille ja huoltajille vahvasta mukana elämisestä!














Viima-ryhmä tanssin vilskeessä, kuva: Juha Puhtila



Erityisen mielissämme olimme uusista tanssimatoista, joilla kyllä
kelpasi pyörähdellä niin pienten kuin isompienkin harrastajien!
Tällä hetkellä ryhmiä toimii sekä Jokioisilla että Ypäjällä.
Harrastajat tulevat suurimmaksi osaksi lähikuntien alueilta,
mutta varsinkin vanhemmat tanssijat kokoontuvat harjoittelemaan
pitkienkin matkojen takaa.



Tahdittomat edustus on aloittanut uuden produktion harjoittelun
ryhmän syksyn päätoimisen opettajan, Hilppa Herdin, johdolla.
Samoin Tahdikkaat-yhtye harjoittelee Maija Kauhasen johdolla
uusia sävellyksiä. Tahdittomat osallistuu seuraavaksi
Folklandia-risteilylle tammikuun 2011 alussa ja aikuisten
valtakunnalliseen kansantanssiluokitteluun huhtikuun alussa.














Aikuisryhmä keikkasi uusia koreografioita
Kuva: Juha Puhtila




Menestyksekäs ja toiminnantäyteinen vuosi 2010 alkaa lähentyä
loppuaan, ja on aika kohdentaa katsetta seuraavan
vuoden tavoitteisiin. Kutsuja erilaisille festivaaleille on tullut
useampia, joten nyt kartoitetaan resursseja ja
mielenkiinnon kohteita ensi kesää silmällä pitäen.




















Kuvat: Juha Puhtila















Tahdittomat toivottaa kaikille blogin lukijoille
energistä ja tanssintäyteistä syksyä!