perjantai 16. heinäkuuta 2010

Loppusuoralla!


Päivät ovat kuluneet nopeaakin nopeampaa, ja pian on aika siirtää ajatukset kotiinlähtöön. Festivaali päättyy sunnuntaina, mutta viimeiset päivät sisältävät vielä paljon tekemistä: tämän päivän konsertoinneista on jo kaksi takana, vain yksi edessä! Eilisen vapaapäivämme vietimme lähtemällä täältä Drummondvillestä Québec Cityyn jo aamusta. Tutustuimme vanhaan kaupunkiin ja linnoituksiin ja aikaa kaupungissa kukin vietti parhaaksi näkemällään tavalla.


Mainetta niittänyt Tahdikkaat, festivaalien "lahjakkain ja taiteellisin kokoonpano"


Harvinainen lepohetki!















Suomipojat tyytyväisinä, Puerto Ricon yhteisesityksen jälkimainingeissa










Unta








Suunta ylöspäin! ...Alastulo tuottikin ongelmia, pojat vauhdissa Québecissä.







Suomalainen glögitarjoilu



Québecissä - ja hukassa?



Lasten lavalla

















Tossujen tuunausta mattoteipillä







Kuvia on räpsitty tuhansittain, joten kotiintuomisia on. Mahatauteja emme ole täällä ollessa kokeilleet ollenkaan ja sitkeä flunssakin, joka on meitä vaivannut läpi festivaalin, on aikomus jättää tänne. Sen sijaan auringon ja lämmön ajattelimme kyllä tuoda mukanamme. Unohtumattomia muistoja ja kokemuksia on kertynyt kasapäin näiden kahden viikon aikana! Blogia on ollut mahdotonta ehtiä päivittää säännöllisesti, mutta toivottavasti kuvat kertovat tunnelmistamme enemmän kuin sanat! Yritämme ehtiä ottaa vahingon takaisin lisäämällä vielä ennen paluulentoa ryhmän viimeiset mietteet!


Yksi yleisön suosikeista: Illatsut!



Lämpöisiä terveisiä koti-Suomeen kaikilta Kanadan reissaajilta!


maanantai 12. heinäkuuta 2010

Huh hellettä

Ensimäinen viikko Kanadassa on täyttynyt tekemisestä, lämpötilan pysytellessä ajoittain yli 30 asteessa! Päivisin esiintymisiä on ollut vähintään kaksi, joista molemmat ovat saattaneet olla konserttipituisia kokonaisuuksia. Yleisö on ottanut ryhmämme vastaan innostuneesti ja tanssi- ja musiikkirepertuaarin dynaamiset vaihtelut ovat pitäneet yleisön mielenkiinnon yllä. Ensimmäinen yhteiskonsertti Puerto Ricon ryhmän kanssa sujui mallikkaasti! Alla kuvia ensimmäisen viikon varrelta. Esiintymisten täyteisien päivien lisäksi ryhmäämme odottaa vielä vapaapäivät Quebecissä ja Montrealissa!



Kulkueharjoittelua







Bändi valmistautuu kulkueeseen




Kulkueen alkua odotellessa edelleen, btw: ilmastoitu jäähalli, luksusta!


Backstagella, avajaisten alkua odotellessa




Kaupungintalolla
Keikkameikkiä kasvoihin



Ukkoskuuro virkisti ja viilensi


Päiväkeikalla päälavalla



Iltakeikalla
Puerto Ricon kanssa yhteisharjoitukset





Terveisiä!
















keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Täällä ollaan!



Täällä ollaan!

Maanantain matkapäivämme vietimme Lontoossa tutustumalla kaupunkiin, kauppoihin ja nähtävyyksiin. Lento Lontoosta Montrealiin kesti seitsemän tuntia, joten perillä olimme vasta illalla. Majoituskoululle nukkumaan päästiin vasta yöllä, samaan aikaan kun Suomessa taisi jo tiistai-aamu sarastaa.


Lontoossa, British Museum









Montrealin lämpöön saapuminen


Ensimmäinen päivä, tiistai, pyörähti käyntiin helteeseen totutellessa - ja toki tansseja harjoitellen. Lämpöä on ollut päälle +30, joten illalla kaupassa käydessä sijoitimme lähikaupan tuulettimiin. Torstaille, jolloin osallistumme kulkueeseen ja on avajaiset, on ennustettu yli +40 astetta. Vaikka unta ei ole paljoa takana, tunnelma on pirteä ja energinen.



Jälkipolskaa









Päälavalla harjoituksissa









Vilpoisempia öitä odotellessa! Tuuletintalkoot käynnissä



sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Lähtötunnelmia!

Repolan Katrillin pyörteissä


Siirsimme viimeiset aamun harjoitukset ulos, sillä sää oli uskomattoman upea. Harjoitukset sisälsivät lähinnä kulkuelaulujen ja -tanssien harjoittelua, joten piha oli siinäkin mielessä hyvä harjoittelualusta.


Outi ja Ari valmistautumassa Piiripolkkaan





Sää lykkäsi hymyilyttämään


Starttaamme kohti määränpäätä huomenna aamuyöllä kello neljältä, ja lennämme Lontooseen, jossa vietämme päivän. Illansuussa jatkamme matkaa kohti Montrealia, ja kellojen siirtämisen ansiosta olemme jo maanantaina illalla Drummondvillessä.

Soittajatkin saivat osansa auringosta!

















Mutta pojat, eivät meina
a tahtoa tanssia tyttöjen kanssa?


Menkööt sitten tikkuristiä keskenään!
Katriinaa hym
yilyttää












Toivotamme iloisia tanssihetkiä ja parhaimpia kesäsäitä kaikille Suomen suvesta nauttimaan jääville!



"Tuohon suuntaan!"

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Kanadaan kahdeksan yötä!



Vietimme yötöntä yötä alkuillasta esiintyen Saaren kansanpuiston Juhannusjuhlilla ja myöhemmin saunoen ja grillaillen yhdessä. Juhannuksen aikana valmistauduimme festivaalin kulkueeseen askartelemalla, sillä jokaisella osallistujalla tulee olla naamari läpi kulkueen. Aiheeksi valitsimme suomalaiset taruolennot ja jumalat. Tyttöjen teemana on Pohjolan emäntä/Pohjan akka, joka kykenee muuntumaan linnuksi ja poikien hahmona on Ahti, tuo tunnettu soturihahmo ja veden valtakunnan hallitsija.


Tulevan viikon aikana ommellaan vielä muun muassa varapaitoja mukaan matkalle, mutta ennen kaikkea valmistaudutaan henkisellä puolella: positiivista jännitystä ja matkakuumetta on ilmassa! Viimeiset harjoitukset ovat viikonloppuna, jolloin koko ohjelmisto käydään läpi.


Keikkaa paikan päällä riittääkin, parhaimmillaan kolmea päivässä. Vaan mikäpä meidän esiintyessä ja edustaessa isolla, taitavalla porukalla! Pikkuinen Jokioinen on hypännyt taas näkyviin maailmankartalle, erityisesti siksi, että olemme tänä vuonna ainoa suomalainen ryhmä, joka on hyväksytty Mondial des Cultures Drummondvillen festivaaleille. Festivaalin ohjelmaa, sekä Tahdittomien keikka-aikataulua pääsee tarkastelemaan täältä.


Säätiedotuksia on seurattu ahkerasti, ja näyttää siltä, että ilmojen haltija aikoo korvata hieman sateiseksi kääntyneen Juhannuksen moninkertaisesti: Näillä näkymin meitä tervehtii helleaalto +30 asteella heti saavuttuamme Kanadaan. Nähtäväksi jää, saammeko nauttia yhtä hienosta kelistä läpi reissun. Eikö ole ihmeellistä, että suomalainen kestää +110 astetta saunassa tuntitolkulla, ja vihtookin vielä päälle, mutta ulkoilmalämpömittarin kivutessa yli +20 huolestumme nesteen ja energian riittävyydestä? Onneksi mukaamme lähtee muutama huoltaja, ja kuulemamme mukaan myös paikan päällä olevat oppaat ovat tarkkoja ja avuliaita, joten selvinnemme helteistä heikotuksitta.




Lähtölaskenta on alkakoon!
Kanadaan kahdeksan yötä!

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Tahdittomat Tanzkette Thülen ja Pispalan jälkilöylyissä


Tanhutaistosta kirposi voitto kotiin! Kuvassa Tahdittomat finaalissa (Kuva: Dima Tsvetkov)

Kesäkuun ensimmäinen viikko oli yhtä pyöritystä ystävyysryhmämme Tanzkette Thülen, Vallanpuijari-konsertin ja Pispalan Sottiisin viedessä jokaisen liikenevän sekunnin. Viikko oli hektisyydestään huolimatta erittäin onnistunut ja muistorikas!


Saksalaisia ystäviämme ehdimme tutustuttaa Lounais- Hämeen nähtävyyksiin, muun muassa piipahdimme patikoimassa Tammelan Torronsuon kansallispuistossa sekä tutustuimme suomalaiseen maatalouselämään Jokioisten Elonkierrossa.
Saunotimme heitä niin tavallisissa saunoissa kuin savusaunassakin unohtamatta suomalaisia vihta- ja järviperinteitä.

He saivat valmistaa mämmiä vanhan reseptin mukaan ja askarrella tuohiset tuokkoset, joissa tämä pääsiäisenä paremmin tunnettu herkku lopulta paistettiin. Kolmen päivän jääkaapissa odottelun jälkeen mämmi oli valmista ja vielä ennen heidän kotimatkaansa sunnuntaina 13.6. pääsimme sitä maistelemaan: ja tottahan se hyvältä maistui!


Torronsuon kansallispuiston pitkospuilla (Kuva: Tuija Vähämäki)


Pispalan Sottiisiin suuntasimme 10.6. jossa heti torstaina myös kisasimme Tanhutaiston finaalissa. Pakollisessa osuudessa esitimme Ruot
sinkatrillin Sahalahdelta ja vapaassa osuudessa Tanhuräpin, jonka koreografiasta ja ohjauksesta vastasi Saara Mikkola yhdessä ryhmän kanssa ja musiikista ja sanoituksesta Juho Itä yhdessä Tahdikkaat-yhtyeen kanssa. Tuomaristolta irtosi huikeat pisteet: 12+12+10! Eikä yleisökään säästellyt äänihuuliaan kilpailun yleisöäänestyksen desibelimittauksen kohdalla.

Perjantaista sunnuntaihin sekä Tanzkette Thüle että Tahdittomat esiintyivät eri puolella Tamperetta festareiden yhteydessä. Lauantaina 12.6. Hällä-näyttämö täyttyi ääriään myöten täyteen, ja kymmeniä ihmisiä jäi vielä ulkopuolellekin. Hällässä Tahdittomat esiintyi Jalalla koreasti-konsertissa yhdessä tamperelaisen Sorokoskan ja rovaniemeläisen Siepakat-tanssiryhmän kanssa. Tahdittomat esitti Jouni Prittisen koreografioiman ja Hannu Kellan säveltämän Aaveissa-teoksen, joka on kerännyt paljon kiitosta Loimaalla 8.6. saaneen ensi-iltansa jälkeen.

Tahdittomien lapsiryhmistä Viima ja Jatuli osallistuivat yhtiesohjelmiin yhdessä muutamien aikuistanssijoiden kanssa, joten liikkellä oltiin pienestä seurastamme yli viidenkymmenen hengen voimin! Suuret kiitokset kaikille tapahtumaan osallistuneille, kannustaneille ja hengessä mukana eläneille joukoille! Jäi hyvä mieli ja hymy huulille!





Voitonhuumaa! (Kuva: Dima Tsvetkov)


Seuraavan kerran voit nähdä Tahdittomat esiintymässä Tammelassa Saaren juhannusjuhlilla perjantaina 25.6. Be there!

torstai 20. toukokuuta 2010

Kesäkuumaa huumaa


Kesähelteet saapuivat Jokioisillekin toukokuun puolen välin kieppeillä, ja säästä yritettiin nauttia pitkien ja aikaansaavien harjoituspäivien lomassa muun muassa ruokailemalla ulkona. Kuva kertookin valmistautumisestamme enemmän kuin tuhat sanaa: retkimeininkiä tarvinemme tulevilla reissuillamme. Mikäs sen mukavampaa, kun säät suosivat.

Saksalaiset vieraamme saapuvat Suomeen 6.6. sunnuntaina ja toivomme ilmojen haltijan olevan silloin yhtä aurinkoinen kuin nyt viime aikoina meille. Yhteiskonserttimme Vallanpuijari pidetään Loimaan lukion salissa tiistaina 8.6. klo 19:00. Tervetuloa kaikki nauttimaan kansantanssin monipuolisesta ja taidokkaasta kirjosta! Lavalla nähdään ystävyysryhmämme Tanzkette Thüle, Tahdittomat edustus, sekä nuorisoseuran juniori- ja lapsiryhmät


Osallistumme yhdessä ystävyysryhmämme kanssa Pispalan Sottiisiin 10.-13.6. Tampereella, jossa meidät voi nähdä seuraavasti:

To 10.6. Tanhutaisto 20:30-22:30
Tullikamarin pakkahuone
Kaikki kannustamaan Tahdittomia! :)

Pe 11.6. Illan iloksi 19:00-20:00
Keskustori
Tanzkette Thüle & Tahdittomat

La 12.6. Koskikeskus tanssii ja kaupunkitanssit 16:00-18:30
Koskikeskus
Tanzkette Thüle

La 12.6. Jalalla koreasti 18:00-19:15
Hällä -näyttämö
Tahdittomat



Kesäkuun alku on siis hektistä aikaa ja hyvää valmistautumista kaikin puolin pitkälle edustusreissullemme. Paljon on vielä tehtävää ja harjoiteltavaa, mutta mukavaa sellaista. Kesän edetessä yritämme päivittää blogia yhä tiuhempaan tahtiin lukijoidemme iloksi.




Iloisiin jälleennäkemisiin konsertin ja Pispalan merkeissä!